torstai 5. kesäkuuta 2014

Raparperipiirakkaa ja aina vain lisää kukkasia, kesä!!


Mä jatkan tätä alkukesän hehkutusta edelleen, on vaan niin ihana kun on lämmin ilma ja luonto on kauneimmillaan <3 Kielot ovat tietenkin ihan must kukkia, ja keräsinkin niitä kimpun viikonloppuna. Niissä on sitten ihana tuoksu! Taas yksi valkoinen lempikukka ;-)



 
 

Pari päivää sitten tarttui kaupasta mukaan myös kimppu pioneja, jotka ovat nyt kukassaan ja nekin ovat kauniita!! Meillä menee ehkä vielä vuosi ennen kuin pihan pionit tuottavat kukkaa.
 
Päivän projektina on ollut piirakan leipominen ja siivous... Ensin piirakka ja sitten siivous. Kuopus on päiväunilla ja pitäisi jatkaa siivousta, mutta tässähän mä nökötän bloggaamassa. Väistelen siivousta...


 

 
Saan tänään illalla ystävän kylään, joten tässä syntyy kesän ensimmäinen raparperipiirakka. Esikoinen onkin jo kysellyt, että koska saa piirakkaa!? Tein perusmuropohjan ja sen painelin irtopohjavuoan pohjalle. Sen päälle sivelin vähän perunajauhoja, mikä sitoo raparperin nesteen. Sitten pesin raparperit ja kuorin sekä pilkoin palasiksi. Sekoitin palasten kanssa sokeria ja vähän vielä (1 rkl)perunajauhoja. Sitten raparperit muropohjan päälle. Lopuksi raparperien päälle hieman siirappia. Eipä tätä leipomiseksi juurikaan voi sanoa, on niin helppoa.
 

 
Valmis piirakka odottaa kuvun alla syöjiään. Piirakan päälle laitetaan tietysti vaniljajäätelöä. Esikoinen ilahtuu kun illaksi on luvassa herkkuja.
 
Toivotaan tällaisia kesäpäivä lisää!!
 
 
 
 
Villa Tähkä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti